päävalikko

Valitse vaikuttaminen

Turhat toimenpiteet

Kun parisuhteessa tuntuu pahalta, helpoin ratkaisu löytyy toisen toiminnan korjaamisesta. Voimme olla omasta mielestämme loukkaantuneita ja näyttää sen huutamalla, arvostelemalla tai mykkäkoululla, koska tuo loukkaantuminen on toisen syytä. Eikä tuo toinen saisi tuosta meidän toiminnasta suuttua, loukkaantua tai reagoida mitenkään muuten kuin muuttamalla arvostelemaamme toimintaa toisenlaiseksi.

Näinhän muutosta ei tapahdu. Näin saadaan aikaan vuorovaikutukseen isoja säröjä, pahaa mieltä, rumia sanoja ja puolustuksen rakentamista sekä hyökkäyssuunnitelmien strategioiden miettimistä.

Mitä sitten oikein pitäisi tehdä silloin, kun toisen toiminta ärsyttää?

Ihan ensimmäiseksi on hyvä asettua peilin eteen. Kysy itseltäsi, mikä toisen toiminnassa painaa sinun ärsytys-, viha- tai loukkaantumisen nappiasi. Todennäköisesti syy löytyy jostain linjalta: koska hän tekee noin, hän ei arvosta minua — koska hän toimii noin, se ei ole oikein. Sinusta todennäköisesti tuntuu, että hänen olisi vaan toimittava niin, että tuntisit itsesi arvostetuksi tai sillä tavalla, miten olet itse tottunut toimimaan. Se olisi se oikea tapa.

Molemmissa tapauksissa on syytä mennä syvemmälle. Mitä sinulle on tapahtunut, että koet arvostamattomuutta silloin kun toinen toimi niin kuin toimi? Annoitko kohdella itseäsi rumasti, lakkasitko itse arvostamasta itseäsi?

Jos toinen toimii mielestäsi väärin, mikä sitten olisi oikeaa toimintaa ja miksi niin? Silloinkin on syytä mennä juurille. Olet ehkä kasvanut jonkinlaiseen toimintamalliin, jota pidät oikeana. Mihin malliin kumppanisi on kasvanut? Miltä hänestä tuntuu, kun arvostelet hänen toimintansa vääräksi, vaikka se hänen mallillaan on oikeaa?

Kuinka me olemmekaan useimmiten sokeita omalle toiminnalle?

Omaan toimintaan kuitenkin voimme helpoiten vaikuttaa, ilman huutamista, arvostelua tai mykkäkoulua.

Ensimmäinen kysymys voisikin olla näissä tapauksissa: Mitä minä voisin tehdä, että tämä rakkaussuhde voisi mahdollisimman hyvin ja meidän molempien olisi hyvä olla siinä?

Oma uhriutuminen tai toisen muutoksen vaatiminen on lyhin tie tyytymättömyyteen. Oman toiminnan muutos ja parisuhteen kehittäminen on tie onnellisuuteen. Ei siis kummankaan etu erikseen, vaan yhteinen etu.

Joskus omien motiivien tutkiminen on haastavaa, koska itsestään selvyyksiä ei näe, niille on sokeutunut. Siksi ymmärrys malleista, oivallukset kysymyksistä ja harjoituksista voivat olla suunnaton etu, joka palvelee parisuhteen etua.

Miten itse toimin parisuhteessa?

Meistä näiden asioiden pohtiminen tulisikin kuulua jokaisen parisuhteen ”aloituspakettiin”. Viimeistään nämä asiat tulevat vastaan ensimmäisen valtataistelun tiimellyksissä. Silloin jo voidaan miettiä, oliko tämä parisuhde se oikea sittenkään. Oikeampi kysymys voisi olla: saisiko tästä parisuhteesta meille molemmille sen oikean? Oletko sinä valmis käyttämään oikeasti vaikuttavia toimenpiteitä?

Apua juurien ymmärtämiseen ja oivalluksiin

Parisuhteen ongelmista rakkauden ratkaisuihin – Erotako vai ei –verkkokurssilla sukelletaan juurille oman toiminnan ymmärtämiseen. Pohditaan, mitä haluaa omalta ihanteelliselta parisuhteelta ja miten sen voi saavuttaa. Tällaista kurssia voisikin kutsua rakkauden palvelijaksi sen sijaan, että sen nimi on nyt erotako vai ei.

Uuden vuoden terveisin

Miia Huitti ja Leena Koivu

Comments are closed.

Powered by WordPress. Designed by WooThemes